Lippu

Lippu soveltuu perinteisen heraldisen tarkoituksensa lisäksi hyvin mainosvälineeksi. Lippu mainoksena esittelee symbolia, logoa tai merkkiä. Lippua ei käytetä yksityiskohtaisen tiedon välittämiseen. Koska se näkyy kaukaa, käytetään sitä pikemminkin sijainnin ilmaisemiseksi tai tavaramerkin kuvaamiseksi.

Liput painetaan pääsääntöisesti määrästä riippuen joko isokokoisilla digitaalisilla tekstiilitulostimilla tai silkkipainolla. Nykyaikaiset maalit, lipunkankaat ja painoteknologia ovat niin laadukkaita, että kunnolla toteutetun painatuksen etupuolta ei silmällä pysty erottamaan takapuolesta (takapuolen kattavuus maalilla yli 80%).

Liput painetaan kevyille, osittain läpinäkyville kankaille. Viime aikoina on myös kangasmateriaalien kehityksessä tapahtunut monia huomattavia edistysaskelia. Kehittäen kudoksen rakennelmaa ja materiaalia on pystytty tuottamaan lipunkankaita, joiden kestävyys on parantunut monia kertoja ja jotka tahrautuvat huomattavasti hitaammin.

Salkolippu

Salkolippu on vakinaisessa salossa käytettävä kangaslippu. Tällaisilla lipuilla on standardisoitu kiinnitys ja ne tuotetaan tyypillisissä, salon korkeudesta riippuvissa mitoissa (korkeammassa salossa käytetään isompaa lippua, jotta sen grafiikka näkyisi)
6 m 165 x 105
7 m 180 x 115
8 m 212 x 135
9 m 236 x 150
10 m 259 x 165

Siirrettävä lipputanko

Suhteellisen korkea (ca 4 – 6 m) perinteisen lipputankon näköinen siirretävä lipputanko. Tällainen tanko kiinnitetään settiin kuuluvalla jalustalla. Jalusta on mallista riippuen iso vesisäiliö, maahan kierrettävä metalliruuvi, auton pyörän alle kiinnitettävä lipunjalka, painona katulaattoja käyttävä kehysjalusta tms.
Jotkut tämäntyyppisen tankon mallit ovat teleskooppisia – korkeuden pystyt valitsemaan tarpeen mukaan.

Siirrettävä mainoslippu / beachflag

Pienemmät tangot, ohuella varrella, maksimikorkeudella 4 m, jotka yhdistetään käyttökohteeseen sopiviin lipunjalustoihin. Jalustojen malleja on paljon – monenlaisia piikkejä, ruuveja, levyjä, vesisäiliöitä yms. Tällaiset liput soveltuvat käyttöön myös sisätiloissa.

Kun muut lippumallit ovat pääsääntöisesti nelikulmaisia, niin siirrettävillä mainoslipuilla on useimmiten yläpäässä erilaisia kaarevia muotoja. Esimerkkeinä hainevän muotoinen tai pisaranmuotoinen beach flag.

Seinälippu

Tankoon kiinnitettävä tavallinen lippu, jota käytetään seinäjalustan kanssa – esim. perinteinen taloon kiinnitettävä valtiolippu.

Sisätilalippu

Perinteinen tankoon kiinnitettävä lippu ja sisätiloihin sopiva yhdelle tai monelle lipputangolle soveltuva jalusta. Saatavilla metallista, puusta, kivistä yms valmistettuja jalustoja.

--------------------------------------
Helposti siirrettävä mainos.
--------------------------------------
Flash AD
--------------------------------------